AJATUKSIANI KUNTA- JA ALUEPOLITIIKASTA

Hyvinvointi

Edistän mahdollisuuksia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja laadukkaaseen koulutukseen. Taistelen lapsiperheköyhyyttä, nuorisotyöttömyyttä ja kouluväkivaltaa vastaan. Teen kaikkeni vähentääkseni yksinäisyyttä, ehkäistäkseni syrjäytymistä, sekä kehittääkseni ja tukeakseni lastensuojelua, ikäihmisten palveluita, sekä omais- ja perhehoitoa. Haluan lisätä ja tukea osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä työsuhteiseen palkkatyöhön. Lisäksi haluan lisätä liikuntamahdollisuuksia kaikenikäisille.

Terveys

Edistän ihmisten hyvinvointia ja lisään ennaltaehkäisevien palveluiden saatavuutta. Tällöin ihmisten jaksaminen paranee, sekä raskaiden ja kalliiden palveluiden tarve vähenee. Haluan nopeuttaa terveys-, sosiaali-, ja hammashoitopalveluihin pääsyä, sekä parantaa mielenterveyspalveluita. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden on oltava laadukasta, turvallista, asiakaslähtöistä ja hoitoon pääsyn nopeaa. Hoitojonot on purettava.

Elinvoima

Pyrin hillitsemään velkaantumista ja hoitamaan taloutta vastuullisesti. Teen töitä talouskasvun, työn tekemisen ja yrittämisen mahdollisuuksien, kansainvälisen kaupan ja tavara- sekä palveluviennin lisäämiseksi ulkomaille. Työvoimapulaan tulisi mielestäni vastata helpottamalla työperäistä maahanmuuttoa, vähentämällä työlupiin liittyvää byrokratiaa ja nopeuttamalla työlupien käsittelyä. Tuen kotimaisen ruuan tuotantoa, maa- ja metsätaloutta, sekä Suomen teollisuutta, sillä ne ovat hyvinvointiyhteiskuntamme vahva perusta ja avain kestävämpään tulevaisuuteen.

Yrittäjyys

Yritystoimintaa suunnittelevan ja aloittelevan yrittäjän tulee saada yritystoiminnan neuvontapalveluja ja tukea helposti yhden oven periaatteella. Yritysten liiketoimintaympäristöjä tulee tukea mm. perustamalla edullisia yritysten toimitiloja ja tarjoamalla yritystontteja. Yritysten kansainvälistä kilpailukykyä, sekä kasvua ja työllisyyttä tulee edistää kaiken keinoin. Yrittäjien asemaa tulee parantaa myös mm. tarjoamalla pk-yrityksille kohtuuhintaisia työterveyspalveluja, parantamalla yrittäjien työttömyysturvaa ja mahdollisuuksia jäädä tarvittaessa sairauslomalle.

Blogi

Yhä useampi suomalainen kamppailee mielenterveyden ongelmien kanssa. Mielenterveysongelmat aiheuttavat kohtuuttomia inhimillisiä ongelmia yksilölle ja vievät pahimmillaan terveyden, hyvinvoinnin ja työkyvyn. Pelkästään masennuksen takia menetetään Suomessa sairaslomina jopa 2,5 miljoonaa työpäivää vuodessa ja mielenterveyden häiriöiden kustannukset...

Suomessa tilastokeskus tarkastelee kansantalouttamme ja siinä tapahtuvia muutoksia. Tilastot julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kansantalouden arvioinnissa keskeinen mittari on bruttokansantuote (BKT), joka mittaa Suomessa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvoa vuoden aikana.

Valtatie 4, toisin sanoen Nelostie, on koko Suomen halki, Helsingistä Utsjoelle johtava valtatie. Tie on yksi tärkeimmistä logistisista yhteyksistä Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä. Nelostietä käytetään mm. tavarakuljetuksiin, elintarvikekuljetuksiin, puutavarakuljetuksiin, työmatkoihin ja matkailuun. Nelostietä käytetään myös vientikuljetusten...

Ihmishenkien vaarantaminen teho-osastoja koskevalla hoitajien lakolla ei ole oikein, mutta olen myös erittäin huolissani ihmisten hoitamisesta jatkossa. Vaikka potilasturvallisuuslaki turvaisi teho-osastoilla ja kotihoidossa hoidettavien ihmisten hengen tai elämän lähitulevaisuudessa, pelkään potilasturvallisuuslain säätämisen pahentavan tilannetta...

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista velvoittaa suunnitelman ikääntyneen väestön tueksi. Oulun kaupungilla tulee olla lain 5 pykälän mukainen suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi, jota myös toteutetaan päätöksenteossa.Suunnitelman kuuluu olla osa kaupungin strategista suunnittelua,...

Tarvitsemme sote-uudistuksen huoltosuhteen heikkenemisen ja syntyvyyden laskun, sekä tulevan hoitajapulan vuoksi. Historiallinen sote-palvelurakenneuudistus on suunniteltava tarkoin palvelemaan kansalaistemme tarpeita. Samoin on uudistettava terveydenhuoltohenkilöstön peruskoulutusta vastaamaan tulevaisuuden haasteita.