Ikääntyneen väestön tukeminen

24.02.2021

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista velvoittaa suunnitelman ikääntyneen väestön tueksi. Oulun kaupungilla tulee olla lain 5 pykälän mukainen suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi, jota myös toteutetaan päätöksenteossa.

Suunnitelman kuuluu olla osa kaupungin strategista suunnittelua, jonka hyväksyy valtuusto ja joka tarkistetaan valtuustokausittain. Kaupunginhallituksella, ‑valtuustolla ja hyvinvointilautakunnalla on oltava riittävä käsitys ikääntyvän väestön todellisista palvelutarpeista.

Ikääntyneen väestön toimintakyvyn suunnitelmassa on mm. arvioitava ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tilaa, ikääntyneelle väestölle tarjolla olevien palvelujen riittävyyttä ja laatua, sekä ikääntyneen väestön palvelutarpeeseen vaikuttavia tekijöitä.

Suunnitelmassa on määriteltävä tavoitteet ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä ikääntyneelle väestölle tarjottavien palvelujen määrän ja laadun kehittämiseksi. Lisäksi on määriteltävä toimenpiteet, voimavarat ja eri toimialat, jotka vastaavat em. kohdassa tarkoitettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumisesta.

Oulun kaupungin sairastavuus- ja kansantauti-indeksit ovat korkeammat kuin muissa suurissa kaupungeissa. Kaikki ikäihmiset eivät pärjää kotihoidossa tai tehostetussa palveluasumisessa elämänsä loppuvaiheessa ja tulemme tarvitsemaan ympärivuorokautista laitoshoitoa ikääntyvän väestön tueksi. Laitoshoidon rinnalla suosittelemme perhehoitoa kevyempänä hoitomuotona, sekä omaishoitajien vapaiden mahdollistamiseksi.

Vanhuspalvelulain velvoittaman suunnitelman tulee ohjata ikäihmisten palveluja. Ikäihmiset ansaitsevat laadukasta tukea ja hoitoa elämänkaarensa loppuun saakka.

Susanna Kisner, Hyvinvointilautakunnan jäsen, kuntavaaliehdokas (kesk.)
Anneli Näppä, Hyvinvointilautakunnan jäsen, kuntavaaliehdokas (kesk.)


Julkaistu Kalevassa 24.2.2021 ja Rantapohjassa 2.3.2021 

Susanna Kisner, Oulu
Kaikki oikeudet pidätetään 2022
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!